18.10.2013

Halloween-kakkutikkarit

Kakkutikkarit ovat ainakin meillä lasten suurta herkkua, joten päädyimme tällä kertaa tekemään niitä Pätkiksen makua muistuttavalla täytteellä ja valkosuklaakuorrutteella. Samalla virittäydyimme jo Halloween-tunnelmiin. Lopputuloksena syntyi tällaisia kiltinoloisia muumioita, jotka koittavat olla aavistuksen herraskaisia rusetteineen. Totta puhuen, omasta mielestäni nuo, joilla on litteät pyöreät silmät, ovat jopa hieman kammottavia, sillä niistä muistuu mieleen lastenelokuva nimeltä Coraline ja toinen todellisuus. Jos tarina ei ole sinulle tuttu, niin elokuvassa eräs ilkimys tahtoi ommella lasten silmien tilalle nappisilmät ja minunkaltaiselle asiat visuaalisesti miettivälle ajatus on kovinkin karmiva.

kakkutikkari

Kakkutikkareita tehdään tyypillisesti joko oikeasta kakusta tai yksinkertaisemmin kekseistä ja tuorejuustosta, minkä jälkeen tikkuun kiinnitetyt palloset koristellaan halutunlaisiksi esimerkiksi värikkäällä Candy Melts -kuorrutteella tai suklaalla sekä nonparelleilla. Nämä muumiokakkutikkarit on tehty keksipohjalle.

Kakkutikkarit ovat myös hauskoja pikku lahjoja. Näistä tikkareista yksi matkasi nuoren neidin syntymäpäiville lahjapaketin kyljessä. Sujautin muumion sellofaanipussiin ja solmin sen kiinni tikkuun mustalla satiininauhalla.

Ainekset

Minttu Domino -keksipötkö
maitosuklaan makuista Philadelphia-tuorejuustoa noin 1/3 pakkauksen sisällöstä

100 g valkosuklaata
50 g sitruunan maksuista Fazer Block -valkosuklaata / valkosuklaata
strösseleitä yms. silmiksi

Tarvikkeita

tikkaritikkuja
pystytys/kuivatusalusta: esim. juomalasi, jossa on reilu kerros hienoa suolaa


Näin muumiot syntyvät

1. Sekoita keksit ja tuorejuusto tehosekoittimessa. Massaan saa jäädä sattumia.
2. Pyörittele käsin pieniä lihapullan kokoisia palleroita.
3. Laita pallerot jääkaappiin jähmettymään hetkeksi.
4. Sulata paloiteltu valkosuklaa esimerkiksi mikrouunissa.
5. Kasta tikkaritikun pää suklaaseen ja työnnä tikku napakasti palleroon.
6. Laita tikut uudelleen viileään jämäköitymään. Kun maltat viilentää palleroita näissä välivaiheissa riittävästi, ne pysyvät varmimmin ehyinä ja onnistut helpommin.
7. Upota tikkuihin kiinnitetyt tikkaripallot sulatettuun suklaaseen. Tarvittaessa sulata uudelleen jähmettynyt suklaa mikrouunissa.
8. Laita tikut juomalasiin, jossa on reilu kerros hienoa suolaa, jotta tikut eivät kaadu kumoon. Pallo-osa on tässä vaiheessa jo sangen painava.
9. Näytä tikuille jälleen jääkaappia hetkeksi.
10. Koristele pallot: Valuta sulatetusta sitruuna-valkosuklaasta ohuita viiruja muumion nauhoiksi.
11. Kiinnitä kaksi nonparellia tai vastaavaa muumion silmiksi.
12. Laita valmiit tikkarit vielä kerran jääkaappiin. Maku on parhaimmillaan, kun tikut ovat olleet ainakin muutaman tunnin jääkaapissa, mutta mielellään seuraavaan päivään asti. Täyte mehevöityy jääkaapissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva, kun kirjoitit!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...