2.7.2013

Vanhan Porvoon Helmi ja suklaan lähteillä

Tieni vei lounaalle Vanhaan Porvooseen, Rihkamatorin Pop up -puotiin ja suklaan lähteille.


Päädyin lounastamaan JuhlaHelmessä, jonka sisustus sopii nimensä mukaisesti moneen juhlaan, erityisesti romanttisiin häihin kristallikruunujen valaistessa, ja kyllä siellä pitkän kaavan mukaan voi hyvin kuvitella syövän, sillä ruokatuoleilla on muhkean pehmeää istua. Lounasruoka oli tänään konstailematonta ja maukasta, mistä kertonee sekin, että koko seurue söi lautasensa tyhjäksi. Nälkäkin oli. Itse söin paistettua raakamakkaraa varhaisperunoiden ja runsaan dijoncremen kera. Muut vaihtoehdot olivat pastaa bolognese ja katkarapukeitto. Lapsesta aikuiseen annoksella oli hintaa pyöreät kymmenen euroa.



Haluaisin tietää, miksi Mannerheim näyttäytyy näin selkeästi ravintolan sisustuksessa. Pelkästään sijainti Mannerheiminkadulla ei riittäne sisustuksen innoittajaksi. Porvoon Helmien nettisivuilta tarina ei selvinnyt, enkä tullut sitä kysyneeksi lounaalla henkilökunnalta. Kenties täytyy tehdä Porvooseen lähiaikoina toinen kesäretki tai kysyä sitä Porvoossa asuvilta tutuilta. Onko tämä paikka ollut presidentimme kantapaikka? Kertooko oheinen kirja tarinan tai tiedätkö sinä?



Rihkamatorin Pop up -puodissa oli monenmoista paikallista käsityötä myytävänä. Katselin pitkään vanhan ystäväni valmistamia keramiikkatöitä, joita hän ei vielä vuosia sitten tutustuessamme valmistanut. Töistä moni miellytti kovin, mutta en osannut vielä valita omaan kotiin tulevaa.

Pienessä suklaatehtaassa pääsin ihastelemaan suklaan valmistamista käsityönä. Tässä valmistuu mokkapraliineja.




Suklaatehdas kertoo tarinansa paperipussissa. Huomaavaista.



Kävin myös isommassa suklaatehtaassa, Brunbergilla. Nougattryffeleitä riittää joksikin aikaa.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva, kun kirjoitit!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...