13.7.2013

Mutakakkua ja mansikoita

Kävimme poimimassa mansikoita luomutilalta ja ai että, kun ne ovat hyviä! Ne maistuvat paljon makeammille ja kaikin tavoin paremmille kuin kaupasta ostetut.

Mansikat ovat suurta herkkua sellaisenaan. Lisäksi ne sopivat vaikka minkä kanssa nautittavaksi, esimerkiksi suklaisen mutakakun kera. Se on meillä lasten suurta herkkua, mutta mummollekin kelpasi santsipala.


Tarvitset:
 
200 gr Fazerin Bak & Dessert -suklaata (paketista jää vielä 50 grammaa muuhun käyttöön)
200 gr voita
4 kananmunaa
2 dl sokeria
2½ dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

En laita ohjetta, koska se lukee edellä mainitun suklaalevyn takana, mutta naputtele vaikka kommenttikenttään viestiä, jos satut tarvitsemaan ohjetta, niin kirjoitan kyllä. Ihan taatusti moni muukin suklaa sopii mutakakkuun, mutta olen sattunut tekemään sitä ainoastaan tuolla suklaalla ja reseptillä. Tässä Fazerin suklaassa kaakaota on 44 %.

Pidän mutakakusta hieman ylikypsänä, siis vähemmän märkänä. Tämän kuvissa näkyvän kakun paistoaika on tuplat ohjeen mukaisesta. Hammastikulla on hyvä tökätä vielä paistuvaa kakkua, niin näkee, kuinka paljon taikinaa tarttuu tikkuun. Jotta mutakakun idea suunnilleen säilyy, niin kakku kannattaa jättää edes jonkin verran märäksi.

Kakku on mielestäni parasta lämpimänä. Tai no, en ole edes kokeillut omaa kakkuani kylmänä. Raaskiiko joku odottaa sen jäähtymistä? Onnittelu itsekurillesi, jos sinä odottelet! Kylmänäkin kakku on kuulemma hyvää. Minulle riittää, kun jäätelö on kylmää.

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva, kun kirjoitit!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...