25.7.2013

DIY virkistävä sitruunalimonadi

Kiva, kun aurinko ja lämpö palasivat! Niitä oli jo ikävä. Sain samalla hyvän syyn virkistäytyä pihalla maistelemalla itse tehtyä sitruunalimonadia. Nuorena tyttönä pääsin lemonaden makuun Englannissa. Siihen saakka olin luullut, että lemonade on yhtä kuin hiilihapollista limua.

lemonade

Nappasin keväällä Plantagenin mainoslehdykän talteen, jossa oli helpolta vaikuttava sitruunalimonadin resepti, tämä:

1,5 litraa vettä
1 kg sokeria
50 g sitruunahappoa
3 sitruunaa

Sekoita kulhossa vesi, sokeri ja sitruunahappo. Lisää kolme ohuesti siivutettua sitruunaa ja sekoita. Pidä peitettynä viileässä kaksi vuorokautta ja siivilöi sen jälkeen sitruunat pois. Limonadi säilyy kylmässä kolme päivää.

That's it ohjeen mukaan.


Pari päivää sitten laitoin limun tekeytymään ja päädyin selailemaan netistä muita lemonden ja sitruunalimonadin reseptejä. Useissa resepteissä vesi keitetään. Käyttämäni resepti ei mainininnut sellaisesta mitään. Toiseksi aloin ihmetellä sitruunahapon määrää suhteessa vesimäärään. Päättelin, että saan vedellä laimennettavaa limua. Kolmanneksi, löysin myös sellaisia ohjeita, joissa sitruunhappoa ei tarvita ollenkaan, mikä vaikuttaa huomattavasti luonnonmukaisemmalta vaihtoehdolta.

lemonade

Tänään viimein pääsimme maistelemaan omaa limonadia. Se oli hirmuisen hyvää, samalla raikasta ja makeaa. Arvailuni laimennustarpeesta osoittautui oikeaksi, sillä juomasta tuli sopivaa, kun vahvaa limua laimensi vedellä suunnilleen suhteessa 1:7. Vaikka limu onnistui, ensi kerralla taidan kokeilla kuitenkin sellaista reseptiä, jossa pärjätään ilman sitruunahappoa.

lemonade
 
Ai niin, blogeja lukiessani olen huomannut, että jotkut ärsyyntyvät siitä, että käytössä olevissa Iittalan astioissa on vielä tarrat kiinni. Näissä kuvissa näkyvä Flora-kannu on vuosia vanha mummon perintökannu, ja kun kerran mummo antoi tarran olla paikoillaan, saa se edelleen olla ellei itse irtoa. Sama linja itselläni on muiden tarrojen kanssa. Olkoon paikoillaan, ellei se itse irtoa. Kuvien uudehkoista juomalaseista tarrat ovat jo jonnekin tipahdelleet.

2 kommenttia:

  1. Hei, kiva blogi sinulla! Minulla on myös lähes kaikissa astioissa tarrat paikallaan, enkä ole edes ajatellut niitä irti repiä, mitä nyt jotkut tarkemmat vieraat niitä irrottelevat kylässä käydessään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja kiva, kun kirjoitit! Se, että joku lukee on tärkeää, ja onneksi blogilaskuri kertoo, että juttuja luetaan, kun jos vain itseäni varten näpyttelisin, niin silloin tallennuspaikaksi riittäisi oma tietsikka. Isosti kivaa on, kun joku ruudun toiselta puolelta vielä kirjoittaa! :)

      Poista

Kiva, kun kirjoitit!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...